Niin vaan meni hiihtoloma taas nopeasti. Tai no, ei mulla varsinaista lomaa edes ollut. Lomaviikon maanantaina mulla oli vielä tentti ja tiistaina lähdinkin ajelemaan kohti kotikontuja ja vietin mukavan metsäpäivän perheen kanssa ulkoillessa. Mukana oli serkkujen, enojen ja tätien lisäksi neljä koiraa, joten vipinää riitti. Oli kyllä super ihana keli, vaikka keskellä metsää olimmekin. Paistettiin makkaraa ja vaahtokarkkeja isoisäni rakentamassa laavussa. Tuollaisia hetkiä tulee kyllä vietettyä aivan liian harvoin. Aina on muka kaikkea muuta tekemistä.
Hiihtoloman liikkumiset jäi kyllä vähän turhan vähäiseksi. Menin entiseen kesätyöpaikkaani kolmeksi päiväksi töihin ja työtunteja kertyikin sitten noin 32 tuntia. Voin sanoa, että tuollainen yhtä äkkinen toimistotyöputki oli kyllä aikamoinen rasite selälle. Palattuani Tampereelle viikonlopuksi, ei ensimmäisenä ollut mielessä salille lähteminen. Otinkin viikonlopun rennosti juhlistaen tuon mieheni 20-vuotissynttäreitä ja käytiinkin testaamassa tuo Mansen uusi burgeripaikka Friends&brgrs. Burgerit oli kyllä maailman raikkaimmat! Huomasi kyllä, että kaikki ainesosat ovat tuoreita. Burgereista innostuttuani kokeilinkin tänään naistenpäivän kunniaksi hieman hemmotella itseäni, ja kokeilin tehdä elämäni ensimmäistä kertaa bataattiburgeria! Bataatti on mulle melko uusi tuttavuus. Oon pari kertaa tehnyt bataattiranskalaisia (nam!) ja ravintolassa kerran tilasin bataattilohkoja lisukkeeksi mutta siinä olikin mun bataattimaistelut. Bataatista on kuitenkin tullut mun yks lemppari, ja pyrinkin kokeilemaan kaikkia uusia reseptejä bataatin ympärille.
Bataattiburgeri oli kyllä ihan super helppo tehdä. Haastavinta koko burgerissa oli tarpeeksi pullean bataatin löytäminen. Pystyyhän bataattia pilkkomaan toki puikulan muotoiseksikin, mutta itse päädyin tähän perus pyöreään burgeriin. Tässä kuitenkin ohjetta, millä tein: Viipaloi bataatti noin 1 cm paksuisiksi kiekoiksi ja aseta ne uunipellille. Sivele bataattikiekkoihin öljyä molemmin puolin (halutessa myös mausteita). Paista uunissa 225°C:ssa 15-20 minuuttia. Väliin laitoin kanaa, salaattia, kurkkua, tomaattia ja ettei olisia liian fitness; Amarillostakin tuttua jalapeno-valkosipulimajoneesia. Ihan parasta! ♥
Oletteko maistaneet bataattiburgeria? Mihin muuhun käytätte bataattia?
- Jenna
Vähänkö näyttää hyvältä! Itse en ole bataattia oikein syönyt mutta ne bataattiranskalaiset tai -lohkot kyllä kiinnostaisi. Onko ne kaiken sen hypetyksen arvoisia? :D
VastaaPoistahttp://emubirdy.blogspot.fi
Mä kyllä tykkään bataattiranuista tosi paljon, varsinkin jos ne maustaa hyvin! Oon löytänyt yhen kivan maustemixin niille, täytyy sitäkin jakaa sitten joku päivä. :)
Poista